Heli Taanila

Minä

Olen Heli Taanila, 33-vuotias filosofian maisteri ja toimistopäällikkö. Olen naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti. Olen toiminut vihreissä taustatekijänä jo usean vuoden ajan ja päätin asettua itse ehdokkaaksi syksyn 2008 kunnallisvaaleihin.

Valmistuin maisteriksi vuonna 2004 Oulun yliopistosta. Pääaineena luin aate- ja oppihistoriaa. Pro gradu –työni tein aiheesta Suomalaiset maailmanloppukäsitykset 1950-luvulta 1900-luvun loppuun. Olen aloittanut väitöskirjatyön myös samasta aiheesta. Koko opintojeni ajan työskentelin sivutoimisesti toimistotehtävissä ja valmistuttuani siirryin toimistopäällikön tehtäviin. Toimenkuvaani kuuluu kolmen pienyrityksen toimistotehtävien hoito ja hallinnointi.

Luottamustehtäväni:

Kaupunginvaltuutettu 2009-2012

Nuorisoasiainlautakunnan puheenjohtaja 2009-2012

Maakuntavaltuuston varajäsen

Seutuvaltuuston varajäsen

Oulun vaalipiirin vihreät ry:n varapuheenjohtaja

Toimin kolmessa yhdistyksessä, Rotos ry:ssä, OSVN -Oulun Seudun Vihreät Naiset ry:ssä ja Tuupparit Oulun Vihreä Tukiryhmä ry:ssä, rahastonhoitajana ja olen Oulun Vihreät -OVI ry:n sihteeri. Yhdistystoiminnan lisäksi harrastan urheilua ja lukemista. Mielen ja kehon virkistykseksi pyrin urheilemaan 3-4 kertaa viikossa. Käyn aerobicissä, kuntosalilla ja uusimpana harrastuksena on juoksu. Yksi puolimaraton on jo takana ja lisää toivottavasti tulossa.  Lukuharrastus on ollut nyt hieman jäissä, koska kahden lapsen kanssa puuhaa riittää päivisin ja illalla uni tahtoo tulla parin sivun jälkeen.

Luonnettani, varsinkin työtehtävissä, kuvaa sanat tehokas ja tarkka. Olen myös tunnollinen ja luotettava. Sen minkä lupaan tehdä, niin sen myös teen.

Heli Taanila on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu